Aina vääränlainen

On aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin. Tekemistä on... ainakin työnhaun saralla. 

Tai no, olinhan minä työkokeilussa, ja olen tehnyt vapaaehtoishommia. Kiva tehdä, kun on saanut osin siihen koulutuksenkin... Palkkiotoimiseksi freelanceriksi työkkäri kutsuu tällä hetkellä minua. Antaessaan saa... mutta minun kohdalla se tuntuu olevan vain ottamista... Tulevaisuudesta en voi puhua, koska sitä ei tunnu olevan. Tai ainakaan se ei ole turvattu.

Näin keski-iässä sitä alkaa vaan ajatella eläkettä ja mitä on tullut tehtyä. Yritetty on mutta tuntuu ettei mikään riitä. Olen aina vääränlainen. 

Liian vanha, liian nuori, liian kokematon, liian hetero, liian normaali liian erilainen ... mitä vielä keksivät. Kuitenkaan sitä ei voi kokemuksen osalta saada sitä, jos kukaan ei palkkaa töihin. 

Sitä ajattelua on ollut oikeastaan koko elämäni aikana. Koulukiusattuna uskalsin olla oma itseni, erottua muista, koska minulla oli hyvä tuki kotona. Aina sitä olisi halunut kuulua johonkin, olla tarpeellinen. Mutta se johti siihen, että saa tehdä vapaaehtoistyötä.

Ei vapaaehtoistyössä mitään vikaa ole, jos siitä tykkää mutta tulee joskus taloudelliset rajatkin vastaan. Ja kun palkkiotoimisena et ole "oikea" työntekijä, ei sinulla ole turvaakaan. 

Ihmettelen kuinka on ihmisiä, jotka edelleen luulevat, että työtön on laiska eikä haluakaan tehdä työtä. Moneen kerran on kuitenkin todettu, kuinka ihmiset haluavat tehdä työtä. Mutta kun työttömyys pitkittyy myös mielessä kelpaamattomuus, tarpeettomuus ajatukset tekevät sen, että ei kohta välitä mistään. 

Vaalivoittajien suista on kuultu, miten he tulevat nostamaan Suomen tästä taloussuosta. Kuitenkin on tehty päätöksiä, jotka ihmiset ovat ajettu tähän suohon, enkä puhu Covidista enkä Venäjän aiheuttamasta sodasta. Ne ovat niitä asioita, joihin tämän valtakunnan päättäjät eivät ole voineet ehkä vaikuttaa ennaltaehkäisevästi. Korjaamme niitä vahinkoja. Puhun esimerkiksi opiskelutuen lainapainotteisuudesta, tai kun tiettyjä ei niin kiireettömiä hankkeita pistetty jäihin tai kun väitetään että työttömille on kyllä työpaikka ja syyllistetään heitä siitä etteivät ota vastaan työtä tai hae niitä, tosiasiassa olemattomia, työpaikkoja.

Eräässä ryhmässä olemme puhuneet toimeentulosta. Erilaisia ihmisiä, erilaisia elämäntilanteita. Kuitenkin yhteneväistä on siitä, että he ovat saaneet kokea päätöksistä, jotka eivät toimi. Mahdolliset työnantajat eivät tunnu haluavan palkata, saatika kouluttaa lisää, ihmisiä vaan saada valmiina työntekijöitä, jotka tekevät ilmaiseksi työtä. On jäänyt epäselväksi, miten ihmeessä nämä ihmiset jotka palkataan, ovat saaneet ne paikat. No, koska en ole kokenut sitä, koska olen aina vääränlainen.

Arvosana vai arvostelusana

Vieläkin on voimassa luulo, että numerot merkitsevät jotakin. Itse olen opiskellut oppilaitoksissa, joissa myös arvostellaan niin sanotusti vanhanaikaisesti eli latinan kielellä. Viime aikoina olen pohdiskellut oman elämäni niin sanottuihin todistuksiin. Mitä ne oikeastaan todistavat?

Lukiossa musiikin opettaja halusi puhua kaksin kesken todistukseen tulevasta numerosta. Silloin oli käytössä mielenkiintoinen arvosteluperustelu, jossa numeroita annettiin vain tietty määrä. Kyseessä ei ollut siis siitä, mitä oppilas oikeastaan osasi vaan kuinka paljon annettiin kenellekin arvosanoja. Silloin sain 9 vaikka todellinen osaamiseni oli 10 arvoinen jopa opettajan mukaan.

Ylioppilastodistukseni arvosana tuli sitten kuumeisen ja flunssaisen olon seurauksena ihan itselleni tyydyttävästi. Silloin arvosana tuli äänimäärän mukaan. Silloisen luokanopettajan mukaan olisin saanut C:n mutta siihen olisi tarvittu vielä yksi ääni.

Nyt kun olen valmistumassa teologian maisteriksi lopputyöni tarkasti kaksi tarkastajaa. Toisen tarkastajan kanssa minulla on vähän historiallista painolastia ja en tiedä mikä minussa häntä ei oikein miellytä. Jälleen kerran mahdollinen C jäi luultavasti vain siksi, ettei arvostelija pidä arvosteltavastaan.

Näistähän voi aina sanoa, että tämä on vain minun mielipiteeni ja taustalla ei ole faktoja. Mutta olen todella miettinyt, kuinka moni syrjäytynyt on kokenut samaa. Vain sen rakia, että joku ei ole sulattanut. Itse en ole jaksanut enkä viittinyt valittaa kyseisistä, koska olen kokenut ettei sillä ole joko mitään vaikutusta tai resurssien puutteessa ei ole varaa valittaa. Ja tästähän on myös joskus kyse. Ihmiset eivät jaksa aina tehdä reklamaatioita varsinkin kuin niitä alkaa kerääntyä samalle henkilölle monia. Jotkut jopa eivät osaa. 

Isäni sanoi ottavansa ihmisen osaamisen perusteella ei välttämättä arvosanojen. Se mitä kyseinen numero tai kirjainsarja merkitsee voi olla puhtaasti inhimillinen seikka, jossa ei ihmisen osaamista edes punnita. Samoin seikat, jotka vaikuttavat suoritukseen voivat olla arvostelijan mielessä toissijaisia vaikkakin ihmisen kokonaisvaltaisuutta on usein mitattava ja huomioonotettava. Mutta se puoli onkin tässä maassa lapsipuolen asemassa.

Omistussuhde

Aloitetaan pankkipalvelusta ja yhteiskunnasta. Viimeaikoina on puhuttu osakeomistajista ja heille annettavista osingoista. Siitä ajatukseni siirtyivät pankkiin ja pankkipalveluihin. Ennen kehoitettiin ja suorastaan pakotettiin ihmiset hankkimaan pankkitili, joka näin pankkitilin omistajana ja käyttäjänä ei loppujen lopuksi hullumpi ajatus ole. Tosin pankkirosvojen ja muiden rosvojen digitaidot ovat niin kehittyneet, etteivät rahamme tunnu olevan sielläkään turvassa. Ja tästä pankit haluavat omansa.

Mutta siis jouduimme hankkimaan tilin ja säilyttämään rahamme siellä. Sitten seuraava askel oli rahan digitoiminen. Se alkoi jo siitä, kun alettiin pakottaa ihmiset hankkimaan pankkikortti ja käyttämään sitä maksaessaan. Siitä taas tulee palvelumaksuja pankille ja taas pankit haluavat omansa.

Sitten pankkipalvelut siirtyivät nettiin. Yhteiskunta huomasivat verkkopalveluiden verkkopalvelutunnusten hyväksi ratkaisuiksi myös viemään palvelunsa nettiin ja hyödyntämään tunnusten kätevää käyttöä omissa palveluissa. Mutta taas pankit haluavat omansa.

Kerran minulla oli kaksi tilia, joista toinen oli vain säästöille ja toinen kulutukseen tarkoitettu. Ongelmana siinä oli, että siitä niin sanotusta käyttelytilistä tuli aina palvelumaksu ja jouduin sen lopettamaan juuti sen takia, koska tuli aika, jolloin minulle ei tullut omaa rahaa mistään. Näin pankki söi minun tiliäni aika jokaisen kuukauden vaikka sinne ei tullut mistään rahaa. Luovuin siis toisesta tilistäni pakon sanelemana.

Nyt näyttää tulevan eteen sama pohdinta. Verkkopalvelutunnukset ovat oikeastaan jo välttämättömiä, koska olen kokemut myös sen, kuinka kortittomia ja netittömiä ihmisiä aletaan rahastamaan jo rutkasti heidän periaatteidensa vuoksi. Heillä on tietysti oikeus mutta tämä ei tue valinnanvapautta eikä oikeastaan tasa-arvoakaan, jotka ovat ihmisoikeuskysymyksiä.

Lisäksi pohdin vastuuta. Olen aikaisemmin puhunut päätösten ja päättäjien vastuusta ja tämä oikeastaan on yksi hyvä esimerkki siitä. Kun ihmiset pakotettiin kortteihin, kuka vastaa heikompien maksuvaikeudesta. Jo bussikortin saldon muistaminen tuo ikääntyvälle äidilleni vaikeuksia ja yllätyksiä voi tulla, jos huomaakin ettei pääsekään matkustamaan eteenpäin. Ihmiset totutetaan johonkin ja sitten otetaan rahat pois. Näin tämäkin edistää ihmisten syrjäytymistä.

Kun oikein vielä ajattelen pankkia ja pankkitoimintaa niin ennen pankkitilin hankkimista korostettiin sitä, kuinka samalla tulee oikeastaan sen pankin omistajaksi. Niinhän se oikeastaan on. Ihmiset ovat hankkineet ne rahat omalla työllään ja pankin piti olla vain eräänlainen varasto, johon rahat talletettiin. Nyt pankit tuntuvat omistavan näiden ihmisten rahat, jotka ovat ne tallettaneet ja vielä pyytävät siitä niin sanotun palvelumaksut, vaikka tosiasiassa ihminen itse tekee suurimman osan senkin palvelun työn. Pankki luo vain puitteet. 

En ole mammonan palvelija mutta koskahan tilin omistaja siis saa sen arvon, mikä hänelle tosiasiassa kuuluu. "Työmies on palkkansa ansainnut."

Kuoleman jälkeen

Isäni kuoleman jälkeen olen huomannut monessa kohden, kuinka yksin sureva voi tuntea olevansa. Ei kaikille. Olen kuullut, että monikin on saanut asioihin apua.

Isäni varmaan eläessään uskoi, että kun hän kuolee, olisi hänen ystäväpiirinsä sen verran laaja, että saisimme apua. Hän kyllä sai pettyä jo eläessään moniin "ystäviin" ja minä uskon, että kyllä hekin palkkansa saavat.

Monia asia on opeteltava ja olen joutunut oppimaan ne ilman toisten apua. Pitäisi varmaan välillä surrakin mutta kun on kiirre ja joskus ei jaksa. Niinkuin toisillakin, jotka eivät halua sekaantua, häiritä tai mitä lienee se nyt on olevinaan. Joskus tuntuu, että se on vain viitseliäisyyttä.

Ruokakassi on hyvä apu, kun ei saa oikein ostettua ruokaa. Jos on ruokavalio, niin silloin täytyy joskus tinkiä terveydestään. "Rukoilen puolestasi" ei lämmitä silloin, kun tarvitsisi konkreettista apua. Ymmärrän, että työpaikkoja ei tipu puista ja suurin osa vaatii pätevyyden, mutta se ei lämmitä, kun saa kuulla, kuinka joku oli saanut suhteilla jonkin paikan, jossa sovittiin pätevöittämisestä myöhemmin tai työn ohella. Jos ei ole suhteita, ei myös ole mahdollisuuksia. Näin olen oppinut.

Mutta se ehkä kismittää joskus vielä enemmän, kun sitä luuli niitä olevan. Yhtäkkiä "ystävät" ja suhteet ovat hävinneet. No sukulaisiin en ole voinut aikoihin luottaa, niin miksi siis nytkään. Alkurysäyksen jälkeen saamme rauhassa surra. Ketään ei tunnut kiinnostavan, välittävän. Kaikilla on tietenkin omat ongelmansa, suhteensa, elämänsä ja niin edelleen mutta siltikin... Kukin tietenkin auttavat siinä, missä voivat... Neuvojia löytyy kyllä roppakaupalla...

Jotkut väittävät minun olevan liian kiltti. Olen lakannut olemasta. Olen pitänyt paitsi puoliani myös äitini puolia jo ennen isäni kuolemaa. Mutta kun nyt tuntuu, että se on kielletty. Olen nyt liian hankala. Pitäisi alistua mutta se ei ehkä kuulu oikein luonteeseeni... Miksi meillä ei olisi samat mahdollisuudet kuin muilla? Missä se tasa-arvo nyt on? Tekosyitä löytyy. Vähän kuin silloin, kun olin Tampereen Yhteisessä Seurakuntavaltuustossa. Minulle ei löytynyt lautakunta/toimikunta paikka, koska olin joko liian vanha tai liian kokematon. Taitaa olla vieläkin tallessa se sähköposti, jossa eräs jopa myönsi sen. Vastuuta saa kantaa mutta toisten ei tarvitse ottaa vastuuta seuraamuksista, jotka syntyvät heidän tekemisistään.

13 iudicium enim sine misericordia illi qui non fecit misericordiam superexultat autem misericordia iudicio

Usko ja teot 14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? 14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 14 quid proderit fratres mei si fidem quis dicat se habere opera autem non habeat numquid poterit fides salvare eum 15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 15 si autem frater aut soror nudi sunt et indigent victu cotidiano 16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 16 dicat autem aliquis de vobis illis ite in pace calefacimini et saturamini non dederitis autem eis quae necessaria sunt corporis quid proderit 17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. 17 sic et fides si non habeat opera mortua est in semet ipsam

Köyhyys

Minua pyydettiin kerran mukaan keskustelusaarnaan, jonka aiheena oli köyhyys. En tiedä, minkä takia minua pyydettiin juuri tästä aiheesta puhumaan. Yliopistossa, jossa opiskelen, tosin tutkittiin aihetta ja siitä oli paljon keskusteluohjelmia jopa uusintoina radiossa. Nyt kuitenkin minua pyydettiin kertomaan mielipiteeni ja sen silloin tein.

Tarkastelin aihetta myös netistä. Käsitteenä köyhyys on sosiaalipolitiikan käsite, jolla kuvataan ihmisen tai kokonaisten väestönosien taloudellista ja toisinaan myös sosiaalista syrjäytymistä. Siihen voi tulla liitännäisvaikutuksia esimerkiksi huonolaatuista tai riittämätön ravintoa, koulutusta tai terveydenhuoltoa sekä olemattomia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin elinolohinsa ja yhteiskuntaan.

Köyhyys jaetaan kahteen piirteeseen: absoluuttiseen ja suhteelliseen. Absoluuttinen tai puutteenalainen on tila, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellinen taas on yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna. Mittaaminen kuitenkin on haastavaa. Eri mittaustapoja on, mutta nämä ovat jatkuvan keskutelun kohteena.

Köyhyyttä esiintyy niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissakin. Teollisuusmaiden köyhyyttä kutsutaan suhteelliseksi, koska tämän köyhyys määritellään niin, että teollisuusmaiden köyhä on ihminen, jolla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin. Köyhä jää paitsi monista yhteisön tavallisiksi katsomista asioita ja voi syrjäytyä tavallisesta elämästä.

Vuonna 2014 eräässä lehdessä oli juttu, jossa sosiologian professorin mukaan Suomessa ei osata pitää köyhistä huolta. Artikkelin mukaan joillakin köyhyys on väliaikainen. Opiskelu tai lyhyt työttömyysjakso voi tämän aiheuttaa. Mutta kun huono-osaisuus jatkuu pitkään ja kasautuu, se näkyy muun muassa leipäjonoissa. Se myös lamaannuttaa. Masennus ja yksinäisuus on jatkuvasti läsnä. Väite että työttömyystuki passivoittaisi, ei siis välttämättä pidä paikkaansa. On ihmisiä, jotka tekisivät, jos he saisivat tehdä työtä. Aikaisemmin mainitsemiini köyhyyden liitännäisvaikutuksiin voi siis lisätä ylivelkaantuminen, päihteiden käyttö, asunnottomuus, mielenterveysongelmat, sosiaalisten suhteiden hajoamista ja yksinäisyyttä.

Suomi on kuulemma tasa-arvoinen luokaton yhteiskunta. Sosiologian professori Saari kuitenkin määrittelee Suomen sosioekonimisesti latautuneeksi luokkayhteiskunnaksi. Erot ääripäiden välillä ovat kasvaneet. Saaren mukaan Suomalainen kasvu ja työllisyyden politiikka ei ole ole hyväksi köyhille väestönosille. Se on mitoitettu "tasa-arvoisesti" vain tietyn yhteiskuntaluokan mukaan. Kaikista heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä on tullut muukalaisia. 

Viime vuoden (2015) lopulla Helsingin Sanomat kysyi eräiltä poliitikoilta köyhyyteen liittyviä kysymyksiä. Yhtenä kysymyksenä oli, kenen vika köyhyys oikein on? Köyhän ihmisenkö? Vastaajat esittivät köyhyyden aiheuttajina monenlaisia syitä. Ikä, sairaus, siviilisääty, työttömyys, joka on seurausta sekä yksilön omasta toiminnasta että kansantaloudesta johtuvista syistä. Mutta hetkinen... en ole tavannut tätä herra tai rouva kansantaloutta. Voisinko saada yhteystiedon, että voisi vaatia vahingonkorvausta... Eikö kansantalous ole eräs osa yhteiskuntaa ja yhteiskunta olemme me kansalaiset. Mutta mutta... Ketkä päättävät meidän puolestamme asioista? Monet ihmiset on vaaleilla asetettu päättämään meidän asioistamme ja kuitenkin... ajavatko he sittenkään niitä? Entäs jos... nyt tuli asia, jota oikeastaan eivät kukaan vastaajista suoranaisesti ottaneet syyksi esille... Entäs jos köyhyyden aiheuttajat on yhteiskunnassa korkeimmassa tasossa tehtävät päätökset?

Tämä on ollut mielessäni jo pitkän aikaan, mutta tuli mieleeni tässä hiljattain uudelleen isäni kuoltua. Veljeni on ollut pitkään työttömänä ja osasyyksi olemme myös ajatelleet sen johtuvan siitä, että hänen ulkonäkönsä ei miellytä kaikkia. No tällä kertaa tämä ihminen ei mahda koollensa ja ulkonäöllensä mitään, että kohdatkoon muut ennakkoluulonsa. Itse taas... no opintoni on vielä kesken, joten yhteiskunnan silmillä olen opiskelija. Tosin olen tuhlannut opintotukikuukautenikin, joten en saa opintotukeakaan. Mistä rahat elämiseeni? Opintopaikkanikin on aika kaukana, Joensuussa.

Sitten hiljattain luin kotiseutuni ilmaisjakelulehteä. Kaksi asiaa iski silmiini. Maan vuokran korotus ja bussimatkojen hinnankorotus. Kumpikin kohdistuu tavalliseen ihmiseen, myös niihin köyhimpiin. Ja kuitenkin on varaa rakentaa tunneli, raitiovaunuliikenne ja tämä uusi urheilumauseleum, jota allekirjoittanut ei ainakaan tule käyttämään. Hakametsän jäähallissakin olen tiettävästi ollu kerran elämäni aikana ja silloinkin luokkani kanssa. Oli joku koulujen välinen ottelu meneillään.

Niin että koska meidän asioista päättävät ajattelisivat päätöstensä seurauksia. Kärkihankkeet eivät aina kannata, jos sillä ruokitaan vaan eliittiä ja maksajana on... köyhä.

Seppo Ilmari Lehtinen 1937-2016

Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,

niin saatte te vasten suuta!

Nyt raudasta mulla on jänteret,

nyt luuni on yhtä luuta.

Kas Apolloa, joka hymyilee,

sitä voita ei Olympo jumalineen,

ei Tartarus, Pluto, ei Poseidon.

Hymyn voima on voittamaton.

Isän elämä ei ollut helppoa. Hänet ajettiin kotoa, ennen kuin hän ehti suorittaa ylioppilastutkinnon. Hänellä kuitenkin oli hyviä ystäviä ja jo silloin kontakteja, ettei hän ihan kadulle joutunut. Siitä syystä ehkä meilläkin toteutettiinkin sanontaa: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.” Samoin se, että me vanhempamme tukivat aina meitä ja toinen toistaan, joka tilanteessa.  Isä aina kehuikin äitiä, että ilman häntä hän olisi ollut sillan alla.

Kuka tahtovi lempeä vastustaa?

Ketä voita ei lemmen kieli?

Sitä kuulee taivas ja kuulee maa

ja ilma ja ihmismieli.

Kas, povet se aukovi paatuneet,

se rungot nostavi maatuneet

ja kutovi lehtihin, kukkasiin

ja uusiin unelmiin.

Voisin sanoa että isällä oli varmasti monia unelmia, mutta ne eivät aina toteutuneet. Esim hänestä piti tulla sellonsoittaja tai puuseppä. Ensimmäinen kaatui rahan puutteeseen ja jälkimmäinen siihen, että opettajan mukaan hänellä ei ollut oikein lahjoja alaan. Mutta kun hänellä oli positiivinen asenne, hän jaksoi rakennella uuden. ”Asiassa on aina kolme vaihtoehtoa, vaikka sitä kolmatta ei aina huomaa. ”totesi isä usein. Suunnitelmassa tulee olla siis aina varasuunnitelma, joskus jopa aakkosten loputtua. (plan A plan B…)

Ei paha ole kenkään ihminen

vaan toinen on heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,

vaikk’ ei aina esille loista.

Kas, hymy jo puoli on hyvettä

ja itkeä ei voi ilkeä;

miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,

siellä lähell’ on Jumalakin.

Isä oli lyhyen aikaa töissä Kallion nuorisokodissa nuoriso-ohjaajana. Hän kertoi, että kerran häntä vastaan tuli häntä kookkaampi nuori ja vähän isotteli siinä, kumpi väistää. Isä katsoi häntä silmiin ja tämä nuori väisti. Jatkossakin isä tuli toimeen henkilöiden kanssa, joita usein kutsuttiin hankaliksi tapauksiksi.

Oi, antaos, Herra sa auringon,

mulle armosi kultaiset kielet,

niin soittaisin laulua sovinnon,

ett’ yhtehen sais eri mielet.

Ei tuomitse se, joka ymmärtää.

Mut laulukin syömiä selittää

ja ihmiset toistansa lähemmä vie.

Sen kautta käy Jumalan tie.

Isä toimi myös lautamiehenä. Monia tapauksia tuli vastaan ja isä toteutti päätöksissään sitä periaatetta, jonka hän oli opettanut meillekin. Ihmistä ei tule tuomita vaan ne väärät teot, jotka ihminen tekee. Raamatussakin varoitetaan, ettei tule tuomita toista, koska silloin voi joutua itse tuomion alle.

Oi, onnellinen, joka herättää

niitä voimia hyviä voisi!

Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,

niin ette niin kovat oisi!

Miks emme me kaikki yhtyä vois?

Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!

Niin suuri, suuri on maa.

Isälle kirkon toimintamuodoista diakonia oli sydäntä lähellä. Hän sai sen, jo kotikasvatuksestaan, jossa koko kyläyhteisö (jos Kalliota kyläksi voisi kutsua) huolehti toisistaan. Vaikka kuinka olisi ollut itsellään tiukkaa, löytyi vielä vähempi osaisemmalle soppalautanen. Partiolaisena hän oli aina valmiina auttamaan toisia, ajattelematta sitä, mitä hän siitä hyötyisi.  Tämän ajatuksen hän siirsi meille lapsillensakin. Ennaltaehkäisevä toiminta oli asia, jota hän kannatti. Hän yritti toteuttaa sanontaa ”Auta miestä mäessä, älä mäen alla.” Tämä ei tarkoita sitä, että niitä mäen alla oleviakin ei tulisi auttaa.

Tääll’ on toki tilaa kaikillen.

On ketoja auran kääntää,

on lehtoja laulella neitojen

ja saloja sulhojen vääntää.

Kas, lempi se maailman levittää.

Oi, ihmiset toistanne lempikää

ja kohti taivasta tavoittakaa!

Niin pieni, pieni on maa.

Rakkauden kaksoiskäsky oli isälle selviö. Hänelle oli samantekevää, minkä uskonnon, sukupuolen tai kansalaisuuden omaava ihminen oli. Ihmisiä tuli kohdella tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

Sun mieles jos kääntyvi murheisaks

elon pitkillä pientaroilla,

niin aitaa sarka ja aitaa kaks

ja onnes sa löydät noilla.

Ja maailma kuinka se muuttuukin,

käy elosi päivään tai pilvihin,

niin yksi, yksi on varma ain:

työn onni on oikea vain.

Suruprosessiin isä joutui siis tutustumaan, jo yhdeksän vanhana, kun hänen äitinsä kuoli. Hän oli oppinut, että ei kannata jäädä kuitenkaan tuleen makaamaan vaikka se karaisisikin. Pitää saada tekemistä. Toinen aivopuolisko suree ja toinen tekee. Kun vaan saisi tehdä.

Se talo, min portilla kilpi on:

”Tässä talossa tehdään työtä.”

Se talo on pyhä ja pelvoton

ja pelkää ei se yötä.

Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,

kun vaan se työtä on oikeaa

ja kun sitä palkan et tähden tee!

Työ riemulla palkitsee.

Vapaaehtoisuus. Sitä isä teki. Tekemisen piti olla siis kutsumusta. Ja niinhän se on usein tavallisessa palkkatyössäkin. Jaksamisen takia olisi hyvä, jos viihtyisitkin työpaikalla. Hän kertoi usein, että hänellä ei ollut alaisia, koska alamaislaki oli kumottu aikaa sitten. Hänellä oli johdettavia, joista piti huolehtia, että he jaksoivat tehdä sitä työtänsä. Hän arvosti yrittäjyyttä ja ammattitaitoa. Pätevyyden määrittelyä usein pohdiskeltiin isän kanssa.

Kuka tietävi, mistä me tulemme

ja missä on matkamme määrä?

Hyvä, että me sitäkin tutkimme.

Ei tutkimus ole väärä.

Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:

Me olemme kerran nyt päällä maan

ja täällä meidän on eläminen,

miten taidamme parhaiten.

Teologia. Me puhuimme paljon siitä. Oikeastaan puhuimme siitä jo ennen, kuin aloin opiskelemaan sitä. Isä osasi vähän kaikesta teologian osa-alueista jotakin. Ekumeenikko hän oli lapsesta asti. Ja ekumenialla tarkoitan tässä eri kristillisten suuntausten omaavia yhteisöjä. Katolisen piispa Cobbenin entinen alttaripoika, jolla suvussa oli myös helluntalaisia, oli vapaassa partioliikkeessä ja meni myöhemmin kuuntelemaan joskus Osmo Tiililää ja Seppo A. Teinosta. Hänet kutsuttiin myös kouluttamaan ortodoksien luostariin Uuteen Valamoon.

Me olemme kaikki nyt laivalla

ja kynnämme suurta merta.

Me synnytettiin vaivalla

ja vaivalla kuolemme kerta.

Mut se, mikä siinä on välillä,

se olkohon lämpöä, lempeä!

Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,

käy kulkukin helpommaksi.

Viimeinen sana isällä oli äidille kiitos. Ja olen varma, hän haluaa kiittää teitä kaikkia matkakumppanuudesta hänen elämänsä varrella. Toisilla se on lyhempi kuin toisilla, mutta yhtä arvokas isäni mielestä. Kiitos kun tulitte muistamaan häntä ja hänen elämäntyötänsä.

Kiitos.

(Runonpätkät Eino Leinon runosta "Hymyilevä Apollo" Osia lirjoituksesta esitettiin isän muistotilaisuudessa 1.10.2016 ja tässä se on kokonaisuudessaan,)

Tasa-arvo

Kaikki kuulemma ovat tasa-arvoisia tässä maassa. On maksuton opiskelu, ihmiset saavat tasa-arvoista kohtelua terveydenhoidossa, oikeus on sama kaikille jne jne... Näitä kuulee sanottavan varsinkin kun vaalit ovat ohi. Sitä ennen on otettu paljon epäkohtia esille, jotka jäävät epäkohdiksi. Mikään  ei muutu.

Tasa-arvoinen opiskelu

Jo se, että oppilaat oppivat eri tavalla on eriarvoista, koska kuitenkin arvostelu on yhdenlaista. Se, että opiskelija pystyisi näyttämään taitonsa, ei näykään välttämättä arvostelussa. Ja on yritetty romuttaa joissakin puheissa "matikkapäät" ja "kielipäät" jaottelu. Tosiasia on olemme erilaisia ja vahvuutemme on myös erilaisia. Entä sitten se maksuton opiskelu. Voisin esittää laskelman omasta yliopisto-opintojeni kustannuksista. Tukeni loppuu tänä vuonna ja pitäisi jatkaa noin 400km:n päästä opintojani, koska en ole vielä valmistunut. Opiskeluasuntoa en voi pitää, koska olen monen kesän työttömänä olon jälkeen kuluttanut senkin säästön minkä sain ensimmäisestä kesäteologi paikasta. Erinäiset henkilökohtaiset seikat taas ovat viivästyttäneet opintoja. Niin viidessä vuodessahan pitäisi valmistua eduskunnan mukaan ja elää Pyhällä Hengellä. Nyt kuulin, että lukiouudistus aiheutti lisäkustannuksia lukiolaisille. Missä se hiilijalanjälki on? Ja missä on oikeus valita tässä maassa, missä haluaisi opiskella? No kohta ne ajaa yliopistoihin lukukausimaksut. Mietityttää vain, onko sitten pakko maksaa ylioppilaskunnan maksua. Sitä kun on pakko maksaa, jos aikoo jotain suorittaa ja syödä kelan tuella. Mutta sehän on niin marginaalista... Näin minulle on ainakin sanottu.

Tasa-arvoinen sairaanhoito

On ihailtavaa, kuinka hoitohenkilökunta huolehtivat toisen työhyvinvoinnista. En ole nimittäin päässyt lääkäriin muun kuin sairaan-tai terveydenhoitajan kautta. Ainoa siis on yksityinen. Yleislääkäriin pääset, jos et tiedä mistä puristaa. Paitsi kerran. Lääkäri oli enemmän huolissaan lompakkoni sisällöstä kuin terveydestä. "Mene kunnalliseen". Yrittää nyt selittää siinä, että opiskelijana tietenkin olisin voinut mennä YTHS:n palveluihin mutta tamperelaisena ne olisivat vain käännyttäneet kunnalliseen myös, mutta sillä hetkellä YTHS sattui olemaan kiinni. Ja kunnalliseen yritin mutta kuin puhelu loppui siihen, kun kysyin lääkäriin aikaa. Sairaanhoitaja halusi tehdä diagnoosin ensin ja arvioida, tarvitsenko sitä lääkäriä vai en. No kaipa nämä kylkikivut sietää... viimeksi se vain oli oire keuhkokuumeelle...

Tasa-arvoiset oikeudet

Siis yleensä ottaen, kaikillahan on mahdollista esimerkiksi maksuttomaan oikeudenkäyntiin. Näin on ainakin sanottu. Mutta mutta... onko se käytännössä. En ole henkilökohtaisesti sitä kokeillut, mutta kun ajattelee, että ihan tavallisessa elämässäkin toiselta voi joku vaatia sellaista, jota hän itse ei vaadi itseltänsä. Minulle sanoi, kerran eräs meidän taloyhtiössä asukas, että minun pitäisi ottaa huomioon muut. No olin erehtynyt huomauttamaan hänelle, että osa kasveista, jotka hän oli kitkenyt pois yhteiseltä pihalta oli äitini istuttama ja olisi fiksua ollut kysyä häneltäkin asiasta. Taloyhtiön puheenjohtaja ei tietääkseni ollut kitkemisestä tietoinen. Ilmaiseksi ne sinne oli istutettu. Samoin kerran kouluaikanani, kun kerrankin pidin puoliani, tuli koulukiusaajani myöhemmin kertomaan, kuinka pahasti olin tehnyt hänelle. Hän kun tukioppilaana oli varmaan oppinut tämän kursseiltaan. Asukkaana olisi kiva saada sanoa mielipiteensä siitä, mitä haluaa katsella parvekkeeltaan ja kun tulee etuovestaan ulos etupihalleen. Mutta tämän amatöörihortonomin mukaan, kyseistä kasvia ei ollut siinä olemassakaan ja nurmikko ei ole minun. No, enhän  minä ole asunut täällä kuin vuodesta 1973 eli silloin kuin asuntomme valmistui...

Tasa-arvoinen usko

On uskonnonvapauslain mukaan oikeus uskoa tai olla uskomatta, mutta kuka ei uskoisi edes itseensä. Kuulin jossakin ohjelmassa paikasta, joka kutsuttiin uskottomaksi vyöhykkeeksi. Aloin vain miettimään rikotaanko tässä oikeastaan uskonnonvapauslakia. Tähän kysymykseen olen törmännyt moneen kertaan. Se, että uskonnonvapauslakia tulkitaan yksipuolisesti, eli ns uskonnottomien näkökannalta, ei jätä lain tulkintaa vain yksipuoliseksi vaan myös rikkoo sen toisen puolta. Paikka tai valtio, joka kutsuu itseään uskonnottomaksi, oikeastaan voi viestittääkin itsestään paikkana, jossa ei saa harjoittaa uskontoaan eikä ilmaista uskoaa. Tämä rikkoo mielestäni uskonnonvapauslakia. Sama asia on sananvapauslaki. Sanoilla voi tehdä hyvää mutta myös pahaa. Mutta niin sanotut vihapuheet ovat vain puheita niin kauan kunnes joku saa päähän toteuttaa tekemällä sanoissa sisältämiä asioita. Keskustelu ei ole keskustelua silloin, kun toinen osapuolen sanoja ei sallita vaan se peitetään esimerkiksi buuaukselle. Se on oikeastaan toisenlaista vihapuhetta. Sana pitää tehdä tyhjäksi sanalla ja Raamattukin kehottaa Sananlaskuissa olla välittämättä ns tyhjistä sanoista.(Sananl. 11:12; Sananl. 12:1; Sananl. 12:15; Sananl. 12:16; Sananl. 12:23; Sananl. 13:16; Sananl. 14:3; Sananl. 14:15; Sananl. 14:16; Sananl. 15:5; Sananl. 17:25; Sananl. 22:3; Sananl. 27:12; Sananl. 29:11.)

Eli...

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Omaisuutta ihmisellä ei saisi olla mutta toisaalta sitä tarvitaan pärjääkseen täällä...  Pitää maksaa myös siitä, mitä ei käytä (kuten meillä Toijalassa jätehuollosta, helppo tyhjentää tyhjän jäteastian). Ja maksaa myös enemmän mitä tarvitsee (kuten yksityisestä terveydenhoidosta, kun kunnalliseen ei pääse). Sitten pitäisi tinkiä vielä uskostaan...